KARMOLIITTAMUNKIN   YRTTI - TIPPOJEN   YRTIT
Anis
Salvia
Timjami
Laventeli
Sitrus
Kaneli
Muskotti
Piparminttu
Neilikka
Sitruunamelissa

Luontaistuotteet verkkokauppa Pääsivulle     Herbosus luontaistuote verkkokauppa sivuille

Anisruoho
Pimpinella anisum
Apiaceae-heimo (Sarjakukkaiskasvit)
Anisruohoa
Yleiskuvaus
Anisruoho on pukinjuurten (Pimpinella) sukuun kuuluva kasvi.
Anisruohon siemeniä, joita kutsutaan anikseksi, käytetään ruokien mausteena.
Anisruohon ruuansulatukselliset ominaisuudet olivat tuttuja jo roomalaisille,
jotka tarjoilivat aterian päätteeksi anista sisältäviä kakkuja.
Kasvia ovat egyptiläiset käyttäneet mausteena ja rohtona jo 1500 eaa..
Platina, (Bartolomeo Sacchi (1421-1481), ylistää sen ominaisuuksia ruokahalun kiihdyttäjänä,
ja lisäksi hän mainitsee, että se tuo avun päänsärkyyn, kiihdyttää aineenvaihduntaa,
on hyväksi hermoille ja nostaa intohimon.
Anis on yksivuotinen Aasiasta kotoisin oleva 10 - 30 cm korkea ruoho.
Kasvilla on kahdenlaisia lehtiä, joista ylimmät ovat kapean liuskaisia ja alemmat pyöreitä ja hammaslaitaisia.
Munanmuotoiset hedelmät ovat korkeaharjuisia ja noin puolen sentin pituisia.
Koko anisruohossa on aromaattinen tuoksu ja maku. Ennen "hyvinä aikoina" pari sataa vuotta sitten
anis tuotti siementä Suomessakin, mutta nykyiset kannat ovat niin vaateliaita lämmön suhteen,
että siemeniä ei ehdi muodostua. Lähimpiä tuottajamaita ovat Venäjä, Jugoslavia ja Espanja.
Meillä Suomessa on tyydyttävä vain lehtisatoon, joka sekin on hyvin käyttökelpoista.
Joskus harvoin anista voi löytää kasvamasta lastauspaikoilta ja satamista.

Käyttö ravintona
Aniksen siemenissä eli oikeammin lohkohedelmissä on lakritsamainen maku.
Niillä on perinteisesti maustettu monenlaisia leivonnaisia.
Niitä käytetään myös eräissä aperitiiveissa ja likööreissä, mm. kreikkalaisessa ouzossa,
turkkilaisessa rakissa ja ranskalaisessa pernod’ssa.
Tosin näiden juomien maustamiseen käytetään yhtä paljon venkolia ja tähtianista kuin oikeaakin anista.
Aniksen hedelmillä on lisäksi käyttöä etikkasäilykkeissä ja hapankaalissa.
Muualla Euroopassa niillä maustetaan myös kala-, papu- ja perunaruokia.
Eräissä curry-sekoituksissa käytetään aniksen hedelmiä.
Aniksen vihreät versot sopivat hyvin salaatteihin, tuorejuustoihin, kasvisruokiin,
erilaisiin taikinoihin sekä teenä haudutettavaksi.
Juuria voi käyttää esim. keittojen ja pataruokien mausteena.

Käyttö rohtona
Anisruoho on vanhimpia tunnettuja kasvikunnan rohtoja.
Rohdoksi käytetään kuivatuista lohkohedelmistä haudutettua teetä tai niistä tehtyä jauhetta
sekä myös hedelmien sisältämää haihtuvaa öljyä, jota niissä on 2 - 3 %.
Aniksella on ruuansulatusta edistävä, kouristuksia laukaiseva, suolistobakteereita tuhoava ja kaasunmuodostusta
ehkäisevä vaikutus, joka perustuu lähinnä haihtuvan öljyn sisältämään anetoliin ja sen johdannaisiin.
Etenkin rohdos vaikuttaa hermostoperäisiin suoliston ja hengityselinten kouristuksiin.
Sen lisäksi, että anis irrottaa limaa ja hillitsee yskää, se on myös hyvän makuista,
mistä syystä yskänlääkkeisiin lisätään usein anisöljyä maun parantamiseksi.
Anis kohottaa estrogeenien tuotantoa ja lisää imettävien äitien maidoneritystä.

Varoitukset
Aniksen eteerinen öljy on myrkyllistä suurempina annoksina ja varsinkin silloin,
kun se on ollut tekemisissä ilman kanssa.
Myrkyllisyys johtuu anetoli-yhdisteestä.
Eteeristä öljyä ei pidä käyttää muutoin kuin lääkärin määräyksestä.
Lohkohedelmien (eli siementen) normaali käyttö ei aiheuta haittavaikutuksia.

ALKUUN
* * * * *

Salvia
Salvia officinalis
Lamiaceae-heimo (Huulikukkaiskasvit)
Muita nimityksiä: Maustesalvia, rohtosalvia, ryytisalvia
Salvia  Salvian kukinto

Yleiskuvaus
Salvia on ikivihreä pieni pensas, joka kasvaa luonnonvaraisena Välimeren pohjoisrannoilla,
mutta sitä on viljelty Euroopan puutarhoissa keskiajalta lähtien.
Sillä on karvaiset harmahtavat lehdet ja siniviolettiset kukat.
Salvia on pitkään tunnettu parantavista ominaisuuksistaan.
Keski-Eurooppaan salvian uskotaan tulleen roomalaisten sotilaiden mukana,
sillä he kuljettivat salviaa mukanaan siemeninä ja taimina valloittamiinsa maihin.
Ja kun hollantilainen kauppalaiva vei salviaa mukanaan Kiinaan, kiinalaiset ihastuivat kasviin niin,
että halusivat sitä itselleen tarjoten vastineeksi omaa parasta teetään kolminkertaisen määrän.
Kiinassa salviaa viljelläänkin paljon ja siellä suositaan pelkästään salviasta valmistettua teetä pöytäjuomana.
Pohjolaan salvia tuli luostarilaitoksen mukana.
Kasvin nimi tulee latinan sanoista "salvare", parantaa, ja "officinalis", lääkkeenä käytetty.
Salvia onkin vanhimpia rohtokasveja, jota on käytetty rohdostarkoituksiin jo 6000 v. sitten.
1300-luvulla salviasta kulki latinankielinen lentävä lause: "Cur moriatum homo cui salvia croscit in horto?",
eli: "Miksi miehen annettiin kuolla, kun puutarhassa kerran kasvaa salviaa."
Salvian viljelyä rajoittaa Suomessa sen huono talvenkestävyys varsinkin vähälumisilla alueilla.
Jos salvia sattuu menestymään talven yli, se kukkii ja kylväytyy itse uudelleen.
Nuoret taimet talvehtivat usein paremmin kuin vanhat puutuneet kasvit.
Jos salviaa ottaa syksyllä kellariin talvehtimaan , kasvista voi leikata pistokkaita kevättalvella.
Pohjoismaisessa lääketieteessä salviaa on käytetty keskiajan lopulta ja
Ruotsissa sitä on viljelty 1500-luvulta lähtien.
Ruotsissa salviasta tuli klassisesti ruotsalainen yrtti, mintun ja sitruunamelissan tapaan.
Suomessa salvian viljely ja käyttö on ollut hyvin vähäistä.

Mitä salviassa on
Salvian haihtuvassa öljyssä on lajikkeesta ja lajista riippuen nollasta jopa kuuteenkymmeneen prosenttiin
alfa- tai betatujonia. Lisäksi salviassa on pineenejä, 1,8-sineolia (1270%, rohtosalviassa 616%),
kamferia (1437%), karyofylleenejä, borneolia, linyyliasetaattia, bornyyliasetaattia, linaloolia,
isobutyyliasetaattia ja viridiflorilia.
Aineiden määrät vaihtelevat lajeittain ja alalajeittain. On lajeja tai alalajeja, joissa ei ole tujonia lainkaan.

Käyttö rohtona
Salviassa on estrogeenisesti vaikuttavaa hormonia, jolla on suotuisa vaikutus vaihdevuosien
hormonaalisiin vaivoihin ja kivuliaisiin kuukautisiin.
Se ehkäisee hikoilua ja lievittää kuumia aaltoja.
Salvia auttaa myös hermostoperäiseen ja infektiotautien aiheuttamaan hikoiluun.
Hikoilua estävä vaikutus perustuu kasvin sisältämiin glykosideihin.
Salvialla on myös verensokeria alentava vaikutus, jota diabeetikot hyödysivät ennen insuliinin keksimistä;
tosin tietämättöminä oman sairautensa nimestä.
Salvian eteeristä öljyä käytetään yskänlääkkeissä limaa irrottavana ja yskänärsytystä lievittävänä rohtona.
Saponoginit lisäävät eritystä keuhkoputkien rauhasissa, jolloin lima ohenee.
Salvia sisältää runsaasti parkkiaineita, jotka yhdessä eteerisen öljyn
kanssa vaikuttavat lääkitsevästi tulehduksiin.
Salvia ehkäisee syljen, maidon ja hien eritystä, supistaa limakalvoja, lievittää kouristuksia ja rauhoittaa.
Rosmariinihappo ja salviaöljy ovat antiseptisiä ja tulehduksia torjuvia.
Salvia tuhoaa laaja-alaisesti elimistössä taudinaiheuttajina toimivia sieniä, viruksia ja bakteereita.
Salvia lisää sapen eritystä, edistää ruoansulatusta ja rasvaisen ruoan imeytymistä,
lievittää ilmavaivoja ja on ulostavaa.
Sillä on kohtua stimuloivaa vaikutusta ja se alentaa verenpainetta.
Tanshinonit rauhoittavat keskushermostoa.
Salvian lehtiä ja kukkivia versonosia tuoreina ja kuivattuina käytetään teenä,
tinktuurana, kurlaus- ja suuvetenä.
Höyrytislaamalla saatua salviaöljyä käytetään mm. yskään ja muihin hengityselinvaivoihin, kuumeeseen,
poskiontelotulehdukseen sekä kurkku- ja nielutulehduksiin, kieli- ja kitalakitulehdukseen,ientulehdukseen,
ripuliin, ruoansulatusvaivoihin, ruokahalua parantamaan sekä sappi- ja maksavaivoihin.
Salvialla lievitetään virtsatietulehduksia, yöhikoilua, liiallista hikoilua, vaihdevuosihikoilua ja
masennusta sekä pelkotiloja, hermostuneisuutta ja stressiä.
Onpa tämä monipuolinen rohtokasvi avuksi myös toipilaille ja liikarasittuneille
sekä päänsärystä ja migreenistä kärsiville.
Salvia parantaa tai helpottaa ulkoisesti käytettynä voiteissa, kääreissä ja kylpyvesissä ihon haavoja,
paiseita, finnejä, jalkahikeä, reumatismia ja kihtiä.
Salviaa käytetään myös yleisesti mausteena kotitalouksissa ja ravintoteollisuudessa
nimenomaan lihatuotteissa, virvoitus- ja alkoholijuomissa.
Salviaa on myös monissa farmaseuttisissa tuotteissa, esimerkiksi suuvesissä, kurlausvesissä,
hammastahnoissa, tuoksuaineena saippuoissa, shampoissa, pesuaineissa, antiperspiranteissa,
kölninvesissä ja parfyymeissä, varsinkin miesten tuotteiden hajusteena.
Suomessa salvia luokitellaan mausteeksi.

Muu käyttö
Kosmetiikassa salviaa käytetään kasvovesiin, kylpyihin, suun ja hampaiden hoitoon.
Salvia puhdistaa, supistaa ja hoitaa ärtynyttä ihoa sekä rauhoittaa auringonpolttamaa ihoa.
Hiustenhoidossa salvia tummentaa hiusten omaa väriä ja sopii siten tummahiuksisille.
Salviaa käytetään myös luonnondeodoranttina.

Varoitukset
Salvian sisältämästä eteerisestä öljystä n. 35-60% on myrkyllistä tujonia.
Pitkäaikainen ja runsas salvian käyttö voi aiheuttaa vakavia hermosto- ja ruuansulatushäiriöitä.
Raskaana oleville tai imettäville naisille salviaa ei suositella eikä myöskään lapsille.
Myrkyllisen tujonin samoin kuin vatsaa rasittavien parkkihappojen ja karvasaineiden vuoksi
salviaa on käytettävä hyvin kohtuullisia määriä ja lyhytaikaisesti.
Varminta on käyttää sellaisia salviavalmisteita, joiden tujonipitoisuus on tutkittu.
Salviaa ei pidä käyttää lainkaan raskausaikana, sillä tujoni voi aiheuttaa keskenmenon.
Haju voi aiheuttaa päänsärkyä, ja tujoni suurina määrinä kouristuksia, huimausta ja psyykkisiä häiriöitä.
Se voi sekoittaa olemassa olevaa sokeritauti- ja kouristuslääkitystä sekä vahvistaa
muiden rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta.
Salviaöljyä ei saa käyttää lainkaan sisäisesti.
Öljy voi ärsyttää ihoa eikä se sovi aromaterapiaan.

ALKUUN
* * * * *

Timjami
Thymus vulgaris
Lamiaceae-heimo (Huulikukkaiskasvit)
Muita nimityksiä ja lajeja: Ajuruoho, Tarha-ajuruoho, Kangasajuruoho, Nurmiajuruoho, Sitruuna-ajuruoho
Timjami
Yleiskuvaus
Tarha-ajuruoho on n. 20 cm korkea voimakkaasti tuoksuva puolipensas,
joka kukkii vaalean lilanpunaisin tai joskus valkoisin kukin.
Se on yksi maailman vanhimpia mauste- ja lääkekasveja.
Yleisesti sitä on viljelty ainakin 1500-luvulta lähtien.
Luonnossa kasvavana sitä löytää Välimeren ympäristön maista, mutta Suomessa se menestyy ainoastaan viljeltynä.
Etelä-Suomessa se talvehtii kohtalaisen hyvin ainakin, jos se suojataan kevätauringolta.
Timjami sopii hyvin kasvatettavaksi myös ruukkukasvina ja esim. kivikkopuutarhojen koristekasvina.
Se on myös erinomainen mesikasvi, josta mehiläiset tuottavat tuoksuvaa,
hyvänmakuista ja vitamiinipitoista hunajaa.
Suvun nimi Thymus tarkoittaa voimaa ja rohkeutta.
Toisen selityksen mukaan sana on johdos kreikan sanasta "thymon", joka merkitsee tuoksuvaa uhria.
Sitruuna-ajuruoho (Thymus x citriodorus) on tarha-ajuruohon ja nurmiajuruohon (Thymus pulegioides) risteymä,
jota tapaa vain viljeltynä.
Sitruunamaisen tuoksunsa ja makunsa vuoksi se on erittäin suosittu mausteyrtti,
jota valitettavasti Suomessa ei juuri viljellä.
Talvesta se kuitenkin selviäisi jopa paremmin kuin tarha-ajuruoho.
Se viihtyy myös ruukussa viljeltynä. Mausteena se sopii erityisesti kala- ja vihannesruokiin sekä
salatteihin mutta myös hyvin esim. liharuokien mausteeksi.
Sitruuna-ajuruoholla ei ole rohdoskäyttöä, mutta se on erittäin koristeellinen puutarhassa.
Siitä on olemassa myös valkoisen ja vihreän kirjava lajike (Silver Queen).
Lääkekasvina sitä on arvostettu keuhkoputkentulehdusten ja vilustumisten hoitona.
Timjamimehu on sopinut myös pienten potilaiden yskänlääkkeeksi.
1600-luvulla annettiin ohjeeksi: "Timjami suolan ja etikan kanssa, hitaasti nieltynä, on hyvä sille,
jolla on ollut pitkäaikainen yskä, sillä se ajaa yskän pois ja irroittaa sen pois syljettäväksi".
Elias Lönnrot tiesi lisää käyttötapoja: "Löysääväksi ja vahvistavaksi lääkkeeksi teessä,
myös hauteeksi ulkovioille suonivedoissa, niukahuksissa j.m."
Ruotsissa kangasajuruoholla hoidettiin unettomuutta, päänsärkyä ja hermostuneisuutta.
Sen myös tiedettiin olevan ruokahalua lisäävä ja nesteitä poistava vaikutus.
Teellä torjuttiin vilustumista.

Käyttö rohtona
Timjamin haihtuva öljy sisältämät tärkeimmät yhdisteet ovat karvakroli ja erityisesti tymoli,
jotka ovat antiseptisia aineita vaikuttaen mm. sieniin ja antibiooteillekin vastustuskykyisiin bakteereihin.
Kukkivasta versosta (herba thymi vulgaris) tehtyä teetä käytetään hinkuyskän, keuhkoputkentulehduksen ja
kurkunpääntulehduksen lääkkeenä.
Timjamimehua on perinteisesti käytetty pienten lasten yskänlääkkeenä.
Höyryhengitettynä kasvi vaikuttaa hengitysteitä avaavasti.
Timjamilla on myös ruuansulatuskanavan kouristuksia laukaiseva vaikutus,
joka johtuu eteerisen öljyn lisäksi kasvin flavonoideista.
Ulkoisesti kasvilla voidaan hoitaa mm. haavoja ja ihon tulehduksia sekä kutisevaa ihoa.
Punaiseen timjamiöljyyn verrattuna valkoinen linaloliin perustuva timjamiöljy on hellävarainen,
antiseptinen ja desinfioiva eteerinen öljy.
Se voimistaa tehokkaasti immuunipuolustusta, kohottaa yleiskuntoa, antaa energiaa ja
elvyttää elintoimintoja muun muassa pitkäaikaisen antibioottikuurin jälkeen.
Sillä hoidetaan väsymys-ja heikkoustiloja, monia tartuntasairauksia ja tulehduksia,
ja se tehoaa hyvin esimerkiksi lasten nuhaan ja korvatulehdukseen.
Myrtin kanssa sitä käytetään lievittämään yskänkohtauksia, hinkuyskää sekä
sreptokokeista johtuvaa sitkeää kurkkuinfektiota.
Valkoinen timjamiöljy on tehokas vastustuskyvyn palauttaja keuhkoputkentulehdus- ja angiinakierteessä
oleville lapsille, joiden osana on usein nielurisojen tai kitarisojen poisto.
Sitruunaöljyn kanssa timjami edistää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa sekä poistaa nestettä.
Siitä on apua reuma- ja nivelsärkyyn, kihtioireisiin, urheiluvammoihin, turvotukseen sekä lihavuuteen,
koska se myös säätelee ruokahalua.
Timjamiöljyä käytetään hammastahnoissa ja suuvesissä ehkäisemään suu- ja ientulehdusta.
Se stimuloi vasenta aivopuoliskoa; kaikkea tietoista ja älyllistä toimintaa,
ja on avuksi henkiseen väsymykseen ja keskittymiseen.
Se on avuksi lapsille, jotka elävät omissa maailmoissaan tai ristiriitaisessa kotiympäristössä,
ja joiden on tämän vuoksi vaikea keskittyä arkipäivän tehtäviin.

Käyttö ravintona
Jo roomalaiset maustoivat viininsä ja juustonsa timjamilla.
Ruuanlaitossa timjamin maku säilyy hyvin, vaikka ruokaa kypsennettäisiinkin pitkään.
Timjami sopii käytettäväksi liha-, siipikarja-, kala-, muna- ja pastaruuissa sekä esim.
kaalikääryleissä, hernekeitossa, kastikkeissa, marinadeissa ja kasvispadoissa.
Timjamia käytetään maustamisessa paljolti meiramin tapaan.
Erityisesti ruokiin, joissa käytetään viiniä, suositellaan timjamia mausteeksi.
Kukat sopivat koristeeksi ruokiin ja salaatteihin.
Timjamista voidaan tehdä myös yrttiteetä, jota miedontamaan sopivat
tarvittaessa mustaherukan lehdet tai apilan kukat.

Varoitukset
Kasvin yliannostus voi aiheuttaa oksennusreaktion, kun ruuansulatuskanavan rauhasten toiminta tehostuu liikaa.

Muu käyttö
Kosmetiikka- ja alkoholiteollisuudessa käytetään timjamia hajusteena ja aromiaineena.
Lehdistä ja kukista voi valmistaa ihoa puhdistavaa ja huokosia supistavaa kasvovettä tai höyrykylpyjä.
Jo muinoin roomalaiset käyttivät kangasajuruohoteetä lääkkeenä melankoliaan.
Egyptissä timjamia kuvattiin 16-luvulla e.K. nimellä tham.
Tuoksunsa ja antiseptisen vaikutuksensa ansiosta kasvia käytettiin siellä muumioiden säilömiseen.

ALKUUN
* * * * *

Laventeli
Lavandula angustifolia
Lamiaceae-heimo (Huulikukkaiskasvit)
Laventeli
Yleiskuvaus
Laventeli on monivuotinen aromaattinen kasvi, jonka siniset kukat sijaitsevat tähkämäisissä kukinnoissa
varsien latvoissa. Lehdet ovat harmahtavan vihreät, karvaiset ja laidoiltaan sisäänpäin kääntyneet.
Laventelin tieteellinen sukunimi Lavandula tulee sanasta "lavare", pestä tai kylpeä.
Nimi viittaa roomalaisten tapaan kylpeä laventelivedessä.
Laventeli kasvaa luonnossa Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa.
Suomessa sitä viljellään koriste-, tuoksu- ja maustekasvina, mutta sen talvehtiminen on erittäin epävarmaa
ja voi onnistua vain eteläisimmässä Suomessa.
Laventeli on aromaterapiassa hyvin suosittu voimakkaan tuoksunsa ansiosta.
Se on pieni pensas tai varpu, joka viihtyy kevyessä hiekkamaassa aurinkoisella paikalla.
Kasvista käytetään kukat. Ne tulisi kerätä kun kukinta on parhaimmillaan kesäkuusta elokuuhun ja
kuivata varjoisassa paikassa pieniin kimppuihin ripustettuna.
Kun kukat ovat kuivia, ne irtoavat, joten kimppuja ei voi säilöä sellaisenaan.

Käyttö rohtona
Rohdoksi kerätään kukkia ja kukkivia versonlatvoja.
Vaikuttavana aineena on kasvin sisältämä eteerinen öljy, jonka tärkein yhdiste on linalyyliasetaatti.
Laventeli rentouttaa, alentaa verenpainetta ja laukaisee kouristuksia.
Tuoreesta tai kuivatusta kasvista tehtyä teetä voi nauttia sisäisesti rauhoittavana rohtona
unettomuuteen, sydämentykytykseen ja päänsärkyyn sekä ruuansulatusvaivoihin.
Samoin vaikuttaa kylpyveteen lisätty eteerinen öljy.
Laventelilla on myös virtsaneritystä lisäävä vaikutus.
Eteerinen öljy tappaa bakteereita, ehkäisee ihotulehduksia ja edistää haavojen arpeutumista.
Se on ulkoisesti hyvä rohto pieniin palovammoihin, auringonpolttamiin, haavoihin ja hyönteisten pistoihin.
Laventeli lisää ulkoisesti käytettynä myös pintaverenkiertoa.
Laventelispriitä (laventeliöljyn ja alkoholin seosta) on perinteisesti käytetty voiteena
noidannuoleen ja reumaattisiin kipuihin.
Kukista tehtyä keitettä käytetään mm. mustelmien ja turvotusten hoitoon.
Kotioloissa laventelia käytetään paljolti eteerisen öljyn muodossa, jolloin siitä voi tehdä
kylpyjä, kääreitä, ihoöljyjä tai sitä voi käyttää tuoksulampuissa ja höyrystimissä.
Muista eteeristä öljyistä poiketen laventeliöljyä voi myös levittää pienille ihoalueille
(esim. hyönteisten pistoihin) laimentamattomana. Eteeristä öljyä ei saa nauttia sisäisesti.
Laventeli on aromaterapian monikäyttöisin öljy, jolla hoidetaan lukemattomia fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja.
Laventelia voi aina käyttää jos ei ole varma oikeasta öljyvalinnasta, jolloin siitä on hyvin usein apua.
Laventeliöljy on sekä fyysisesti että psyykkisesti tasapainottava, rauhoittava, puhdistava ja kipuja lievittävä.
Se on huomattavan tehokas öljy ihonhoidossa, etenkin palovammoihin ja haavoihin,
joita se parantaa arpia jättämättä.
Geraniumin kanssa sillä hoidetaan sienikasvua, rosmariinin kanssa mustelmia.
Laventeli nopeuttaa ihon uusiutumista ja sitä voi lisätä ihovoiteisiin kaikille ihotyypeille.
Sydämen toimintaa säätelevä laventeliöljy on arvokas lisäapu sepelvaltimo-tulehduksen,
heikon kapillaariverenkierron ja turvotuksen hoidossa.
Se rauhoittaa myös sydämentykytystä, lisälyöntisyyttä ja rytmihäiriöitä ja etenkin hermostollisista
syistä ja ahdistuksesta johtuvia hengitystievaivoja.
Frankinsensin tai ravensaran kanssa se sopii erityisen hyvin astman hoitoon.
Laventeliöljyllä hoidetaan monia psykosomaattisia sairauksia.
kuten erilaisia riippuvuustiloja, pakkomielteitä ja traumoja.
Se tasapainottaa äärimmäisiä tunnetiloja, levottomuutta, jännittyneisyyttä, ristiriitaisuutta,
hermostuneisuutta, masennusta, hämmennystä.

Muu käyttö
Laventelia käytetään mausteina ruuuissa.
Laventelin tärkä käyttöalue on myös kosmetiikka ja siellä varsinkin saippuat ja hajuvedet.
Kotona laventelin kukkia voidaan käyttää hajustamaan vaatekomeroa, ja vaatekoitakin kukilla on torjuttu.
Eteeristä laventeliöljyä voi käyttää myös hyttyskarkotteena perusöljyyn sekoitettuna.

Varoitukset
Laventelia ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön henkilöille, joilla on matala verenpaine.
Astmasta ja heinänuhasta kärsiville laventeli voi aiheuttaa yliherkkyysoireita.
Puhdasta eteeristä öljyä ei pidä käyttää sisäisesti, kuten ei muitakaan eteerisiä öljyjä.

ALKUUN
* * * * *

Sitrus
Neljä alkuperäistä lajiketta, joista muut ovat yhdistelmiä:
Citrus medica - Sitruuna
Citrus grandis - Pummelo
Citrus reticulata - Mandariini
Citrus aurantifolia - Lime
Appelsiini
Appelsiini

Yleiskuvaus
Sitrus-puut ovat alkujaan kotoisin Kauko-Idästä Pohjois-Intiasta, Kiinasta ja Malesiasta, Itä-Intiasta ja Filippiineiltä. Sitruspuita on kaikkiaan 16 eri lajia. Ne ovat peniä ikivihreitä puita tai pensaita. Näitä ovat mm. appelsiini, greippi, sitruuna, lime, mandariini, pummelo. Puita on alettu kasvattaa ainakin 500 eKr.

Käyttö rohtona
Sitrus-hedelmät sisältävät paljon C-vitamiinia, flavonoideja, happoja ja haihtuvia öljyjä. Ne sisältävät kumariineja, kuten bergapteenia, mikä tekee ihon herkäksi auringonvalolle. Kaikkia sitruslajeja ei viljellä hedelmien vuoksi, vaan happamina muihin tarkoituksiin. Niiden kukista saadaan öljyä, jota käytetään parfyymeissa. Lehtiä käytetään mausteina ja rohtoina. Lehdistä tai puolikypsistä hedelmistä uutetaan eteerisiä öljyjä, joita käytetään rohtoina, mausteina ja toilettituotteissa. Hedelmien kuoria käytetään marmeladeissa.

ALKUUN
* * * * *

Kaneli, Ceyloninkaneli
Cinnamomum zeylanicum
Lauraceae-heimo (Laakerikasvit)
Laventeli Yleiskuvaus
Ceyloninkaneli on kanelipuiden sukuun kuuluva trooppinen puu, joka on peräisin Sri Lankan saarelta. Ceyloninkanelin nuorten versojen kuivatusta kuoresta jauhetaan mausteena käytettävää kanelia. Kaneli on eräs maailman vanhimmista tunnetuista mausteista. Se on jo Egyptiläisten balsamoinnissa käytetty aromaattinen aine. Vanhassa testamentissa kanelia pidetään kultaakin arvokkaampana. Kun keisari Nero raivonpuuskassaan tappoi vaimonsa, hän antoi katumuksen merkiksi polttaa vuoden kanelivarantonsa. Suomen nykyinen lainsäädäntö saattaa vaatia hieman jyrkempiä katumusharjoituksia vaimonsa tappajalle kuin kanelinpolttamisen, mutta lehtiotsikoihin sillä kyllä varmasti pääsisi: ”Vaimonsa tappaja katuu tekoaan – kanelivarasto savuna ilmaan”. Platina (vanha historioitsija) kirjoittaa: ”Kaneli lääkitsee ruuansulatusta, vatsaa ja maksaa tuoksullaan ja voimallaan.” (Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Ceyloninkaneli).

Käyttö rohtona
Kanelipuusta käytetään sen kuorta tai nilaa. Kaneli alentaa verensokeria sekä pienentää rasva- ja kolesterolipitoisuuksia. Kanelilla on supistava vaikutus ja se tehoaa hyvin ripuliin. Sitä käytetään myös ruoansulatushäiriöihin, pahoinvointiin ja oksenteluun. Kaneli on myös yksi monista vilustumisen hoitoon käytetyistä yrteistä. Jo muinaisessa Egyptissä kanelia käytettiin seksuaalisen kyvyn parantajana.

ALKUUN
* * * * *

Muskotti
Myristica fragrans
Muskottipuun oksa piirroksena
Yleiskuvaus
Muskotti on kotoisin Indonesiaan kuuluvasta Molukkien saariryhmästä.
Korkeaksi kasvavan puun kukista kehittyy aprikoosia muistuttavia hedelmiä.
Hedelmän sisällä on suuri siemen, jota ympäröi punainen, verkkomainen siemenvaippa.
Oranssinväriseksi kuivunutta siemenvaippaa kutsutaan muskottikukaksi.
Siemenen tummanruskea sydän tunnetaan muskottipähkinänä.
Maut ovat samankaltaiset ja mausteina ne voivat korvata toinen toisensa kunhan muistaa,
että kukan aromit ovat miedompia kuin pähkinän.
Nimi muskotti tulee italian sanasta moscato, joka tarkoittaa myskin makuista.
Englanniksi muskottipähkinä on nutmeg ja muskottikukka on mace.
Muskottipähkinää ja -kukkaa käytetään kasvis-, juusto- ja munaruokien maustamiseen.
Ne maustavat kakut, leivonnaiset, vanukkaat ja hedelmäjälkiruoat.
Muskottipähkinä sisältää heikosti huumaavaa myristiiniä, joka suurina annoksina nautittuna voi olla myrkyllistä.
Muskotti on muskottipuun kukka- ja hedelmämauste.
Lievästi huumaava muskottiöljy ehkäisee ruoansulatus- ja ilmavaivoja.
Yliannostus aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia.
Pähkinä sisältää paljon öljyä, jota käytetään teollisuudessa eri tarkoituksiin,
kuten voiteisiin, lääkkeisiin ja kynttilöihin.

ALKUUN
* * * * *

Piparminttu
Mentha X piperita
Lamiaceae-heimo (Huulikukkaiskasvit)
Laventeli
Yleiskuvaus
Piparminttu on monivuotinen hienoarominen yrtti, jota viljellään paljon Euroopassa ja Amerikassa.
Se on luonnonvaraisena kasvavan vesimintun (Mentha aquatica) ja vihermintun (Mentha spicata) risteymä,
joka ei tee itävää siementä, vaikka kukkiikin normaalisti muiden minttujen tavoin.
Talvenkestävyydeltään se on huonompi kuin vanhempansa,
vaikka menestyykin hyvin talven yli Etelä-Suomessa ja pohjoisempanakin kohtuullisen varmasti.
Se kasvattaa runsaasti maanmyötäisiä pitkiä rönsyjä, joista sitä on helppo lisätä.
Piparmintusta on olemassa kaksi eri viljelymuotoa: vihreä- ja punertavalehtinen.
Pitkän päivän kasvina se kukkii ja kasvaa pituutta, kun valoisa aika on yli 14-15 tuntia päivässä.
Myös aromipitoisuus on korkeimmillaan pitkän päivän olosuhteissa.
Rönsyt kasvavat enemmän lyhyen päivän aikana.
Euroopassa piparminttu tuli tunnetuksi vasta 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa,
ja mentolia siitä eristettiin ensimmäisen kerran vuonna 1771 Hollannissa.
Minttujen suvun nimi Mentha tulee kreikan kielen sanasta "minthe".
Tarun mukaan Persefone muutti mustasukkaisuuksissaan Minthe-nimisen nymfin mintuksi.
Kasvista käytetään piparmintun lehtiä tai lehdistä tislattua eteeristä öljyä.

Käyttö rohtona
Kasvin flavonoidit vaikuttavat suolen, sappiteiden ja virtsateiden kouristuksia laukaisevasti.
Piparminttutee on suositeltavaa tavallisten ruuansulatusvaivojen ja ilmavaivojen hoitoon.
Sitä käytetään myös rauhoittavana rohtona esim. hermostollisessa päänsäryssä.
Piparmintun haihtuvan öljyn pääainesosa on mentholi, joka irrottaa limaa ja hillitsee
hengitysteiden ja suun limakalvojen tulehduksia.
Mentolilla on myös kipuja lievittävä, viilentävä ja kutinaa estävä vaikutus,
sillä se vähentää reseptoreiden herkkyyttä erilaisille ärsytyksille (kosketukselle, kivulle, lämmölle, kutinalle).
Mentholia käytetäänkin 1-2 %:na alkoholiliuoksena lievittämään mm. hyönteistenpistojen aiheuttamaa kutinaa.
Monikäyttöinen piparminttuöljy stimuloi elimistön fysiologisia toimintoja, vahvistaa hermoja, voimistaa kehoa
ja on avuksi pitkäaikaisten sairauksien ja toipilaisuuden aikana sekä henkiseen loppuunpalamiseen.
Sitruunan tai rosmariiniöljyn kanssa piparminttuöljy puhdistaa tehokkaasti verta ja maksaa
ja soveltuu käytettäväksi pitkien lääkekuurien jälkeen.
Piparminttuöljy tehostaa immuunipuolustusta, pikaistaa paranemista ja ehkäisee tartuntoja.
Sillä on hoidettu etenkin vanhusten suolisto-ongelmia: vatsakivistyksiä, ilmavaivoja, pahoinvointia ja närästystä.
Piparminttu on hyvä kivunlievittäjä, jota käytetään mm. poskionteloista tai ruuansulatusvaivoista
johtuvaan voimakkaaseen päänsärkyyn, vatsakipuun, hammassärkyyn ja lihaskipuihin laventeliöljyn kanssa.
Vyöruusua voidaan hoitaa kuisma-perusöljyyn sekoitetulla piparmintulla,
eukalyptus citriodoralla ja laventeliöljyllä.
Piparminttuöljy irrottaa ysköksiä ja limaa ja vahvistaa limakalvoja.
Se soveltuu hyvin erilaisten katarrien ja hengityselinten hoitoon.
Aivotoimintaa aktivoivana sen tuoksu lisää keskittymiskykyä,
kirkastaa ajatuksia ja päätöksentekoa ja virkistää muistia.
Sen käyttö lisää anteliaisuutta ja muiden huomioonottamista,
sekä auttaa pääsemään eroon vähemmyydentunteesta.

Käyttö ravintona
Piparmintun maku on erittäin voimakas, voimakkaampi kuin muiden minttujen.
Sillä maustetaan mm. lampaanlihaa, riistaruokia sekä marinointiliemiä.
Lampaanpaistin kanssa käytetään erityisesti minttuhyytelöä.
Papujen, perunoiden, porkkanoiden ja herneiden keitinliemiin voi lisätä minttua.
Mintuilla voi maustaa ja koristella erilaisia salaatteja, ja ne sopivat hyvin jälkiruokiin
ja leivonnaisiin sekä säilöntään (esim. omenasoseeseen ja karviaismarjahilloon).
Erityisesti mintut käyvät erilaisiin juomiin joko yksinään tai yhdessä muiden yrttien tai
marjojen (esim. mustaherukkamehun) kanssa.
Tosin piparminttu helposti peittää alleen miedommat maut.
Minttutee on hyvää myös kylmänä.

Muu käyttö
Piparminttua käytetään kosmetiikassa, kun tarvitaan menhtolin viilentävää vaikutusta.
Tupakkateollisuuskin tarvitsee piparmintun mentholia.

Varoitukset
Piparmintun pitkäaikaista käyttöä ei suositella.
Suuret määrät kasvia voivat aiheuttaa vatsakipuja, huumaantumista ja hengenahdistusta sekä kohottaa verenpainetta.
Lapset ovat herkkiä piparmintun sisältämälle mentolille, ja alle 3-vuotiaille piparminttua ei suositella ollenkaan.
Puhtaan haihtuvan piparminttuöljyn hengittäminen voi aiheuttaa lapsilla kurkunpään kouristuksenomaisen tukkeutumisen.
Yliherkkyys piparminttuöljylle voi aiheuttaa myös iho-oireita.

ALKUUN
* * * * *

Neilikka
Eugenia caryophyllus
Myrtaceae-heimo
Neilikka Yleiskuvaus
Neilikka on ikivihreä trooppinen puulaji, jota kasvaa alkujaan Pohjois-Molukeilla, Maustesaarilla ja Indonesiassa. Sitä viljellään nykyään myös in Brasiliassa, Länsi-Intiassa, Mauritiuksella, Madagaskarilla, Intiassa, Sri Lankassa, Sansibarissa ja Pembassa. Puu kasvaa jopa 14 m korkeaksi. Kiinalaiset tunsivat ja ovat kirjoittaneet Neilikasta jo 400 eKr. Arabikauppiaat kuljettivat sitä Rooman valtakuntaan. Neilikkarohto ja –mauste tehdään kukkanupuista, jotka kasvavat kolmen terttuina oksahaarojen päissä. Ne ovat tuoreina vaalenpunaisia ja kuivattuina ruosteenruskeita. Ne ovat 12-16 mm pitkiä. Maku on erittäin voimakas. Hedelmä on lilanpunainen luumarja, jonka pituus on noin 2,5 cm.

Käyttö rohtona

Neilikka sisältää 15-20 % eteerisiä öljyjä, lähinnä eugenolia, joka on erittäin antiseptinen. Neilikalla onkin voimakkaita antiseptisia ja kipuja lievittäviä vaikutuksia. Sitä on käytetty aikoinaan hammassärkyihin ja –tulehduksiin. Myös sitä on käytetty ulkoisesti erilaisiin kipuihin. Sisäisesti käytettynä se vähentämään ilmavaivoja, huonoon ruoansulatukseen. Sillä on myös voimakkaasti mieltä virkistäviä vaikutuksia.

ALKUUN
* * * * *

Sitruunamelissa
Melissa officinalis
Lamiaceae-heimo (Huulikukkaiskasvit)
Laventeli Yleiskuvaus
Sitruunamelissa on alkujaan kotoisin Etelä-Euroopasta, erityisesti vuoristoseuduilta.
Pääjuuri on lyhyt. Varsi on neliömäinen ja haarautuva kasvaen noin 30-60 cm korkeaksi.
Jokaisessa oksahaarassa on lehtiä, jotka tuoksuvat sitruunalle muserrettaessa.
Maku on myös sitruunamainen. Kukat ovat valkoisia tai keltaisia ja ovat pienissä kimpuissa.
Kasvi kuolee talveksi, mutta juuri säilyy talven yli. Nimi Melissa tulee kreikankielestä
ja tarkoittaa mehiläistä. Se on siis myös hunajakasvi. Kasvia voidaan lisätä siemenistä
ja jakamalla juuria keväällä tai varhain syksyllä.

Käyttö rohtona
Sitruunamelissaa on vanhastaan käytetty virkistämään mieltä, rauhoittamaan hermoja,
tehostamaan aivoja ja muistia sekä poistamaan melankoliaa ja surumieltä.
Myös sitä on käytetty haavoihin suojaavana balsamina.
Teenä sitä on käytetty lievittämään flunssaa ja tukkoista oloa.
Sen on myös todettu vahvistavan sydäntä ja laukaisevan lihaskouristuksia.
Se myös auttaa naisilla kuukautisvaivoissa psyykkisesti ja fyysisesti ja
vähentää depressiota. Se toimii myös bakteereja ja viiruksia vastaan.

ALKUUN
* * * * *